Lautaselle vastuullisesti
Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelmassa mietitään, miten julkisia ruokapalveluita tuottavien ammattikeittiöiden vastuullisuushaasteita voisi ratkaista. Keinoja on paljon!
Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelma (Varuke) auttaa julkisia ruokapalveluja tuottavia toimijoita kehittämään omaa vastuullisuustyötään. Kymmenen mukaan valittua ammattikeittiötä osallistuu työpajoihin ja pyrkii löytämään toimivia konkreettisia toimintatapoja. Ohjelma on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama ja osa kansallista ilmastoruokaohjelmaa. Yksi osallistujista on Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut, jonka suurimpia asiakkaita ovat koulut ja päiväkodit. Tavoitteena on tarkastella koko toiminnan vastuullisuutta, valita edistettävät asiat ja jatkaa niiden kehittämistä systemaattisesti ja pitkäjänteisesti. Tarkastelun alla ovat esimerkiksi elintarvikehankinnat, reseptiikka ja ruokalistat.
”Vastuullisuutta voi katsoa monesta näkökulmasta, ympäristön lisäksi vaikka taloudellisesta, sosiaalisesta ja turvallisuuden näkökulmasta.”
Mian vinkki
Kun haluat parantaa vastuullisuutta, mieti mitä se tarkoittaa eri näkökulmista. Päätä sitten, mitä näkökulmaa milloinkin painotat, jos ne ovat ristiriidassa keskenään. Hyväksy se, että kaikkea et ehkä pysty tekemään, sillä haasteita voivat aiheuttaa esimerkiksi kustannukset, tuotteiden saatavuus tai toimitusvarmuus. Panosta siihen, mihin voit vaikuttaa.
Vastuullisuus on monen asian summa
Fiksuilla valinnoilla ruokavalion ravitsemuksellisuus paranee ja hiilijalanjälki pienenee lähes huomaamatta.
Lue lisää asiakastarinoita:
Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa
Koko Suomen toimitustukku
Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.
Pääkaupunkiseudun pikatukut
Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.
VALO Tilauspalvelu
VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.