Siirry sisältöön
Erilaisia raaka-aineita kulhoissa pöydällä.

Luettavaa tuotteista

Hyvikkivinkkejä eri raaka-aineille

Jäikö keittiöstä yli raejuustoa yli tai ehtikö basilika nahistua? Älä anna arvokkaiden raaka-aineiden mennä hävikkiin vaan katso vinkit ja tee niistä hyvikkiä.

Basilikan lehdet

Hyödynnä ylijäänyt basilika kesäisen ja virkistävän basilikalimonadin valmistuksessa. Valmista siirappipohja, anna jäähtyä ja lisää joukkoon hienonnetut basilikanlehdet. Anna maustua seuraavaan päivään. Siivilöi valmis basilikasiirappi ja lisää vastapuristettua sitruunamehua, kylmää kivennäisvettä ja basilikasiirappia kannuun. Sekoita hyvin. Lisää reilusti jäitä ja koristele limonadi basilikanlehdillä ja sitruunaviipaleilla.

Chilikastike

Chilisisistä maustekastikkeista saa helposti potkua ruokiin ja juomiin. Lisää kastiketta ketsuppiin, majoneesiin tai salaattikastikkeeseen. Kokeile maustaa sillä mureketaikina burgereihin tai sekoita loraus maustevoihin. Hieman etikkainen chilikastike kuuluu olennaisena osana myös tomaattiseen Bloody Maryyn tai terävöittämään vesimelonista, agavesiirapista ja limetin mehusta valmistettua aqua frescaa.

Kotikalja

Valmista makeasta kotikaljasta carbonade flamande -tyylistä, olutpohjaista lihapataa. Ruskista kuutioitu naudan lapa, pekoni ja sipulit padassa. Lisää dijoninsinappia, lihaliemifondia, laakerinlehtiä, timjamia, suolaa, mustapippuria ja fariinisokeria. Kaada päälle kotikaljaa. Anna lihan hautua mureaksi 175 asteessa noin 2,5 tuntia. Tarjoile lihapataa pääsiäisen aikaan perunamuusin, keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.

Marinoitu sipuli

Sopivasti etikkainen ja aavistuksen makea punasipuli antaa ruokiin makua ja väriä. Jos marinoitua punasipulia on jäänyt yli tarpeen, lisää sitä salaatteihin ja leipien väliin. Punasipuli sopii myös grilliruokien lisäkkeeksi ja jogurttipohjaisiin kastikkeisiin. Helppo tsatsikihenkinen kastike syntyy jogurtista, marinoidusta punasipulista ja tuoreista yrteistä. Kokeile marinoitua punasipulia myös uuniperunoiden kaverina, pataruoissa ja raikasta sillä nachopelti.

Mozzarellaraaste

Käytä ylijäänyt mozzarellaraaste napolilaiseen tapaan valmistetun herkullisen lihamurekkeen tai jauhelihapihvien täytteenä. Tarvitset pehmeää, valkoista leipää, jauhelihaa, kananmunaa, raastettua parmesaania, valkosipulimurskaa, lehtipersiljaa, rusinoita ja pinjansiemeniä. Sekoita ainekset ja täytä mureke tai pihvit mozzarellaraasteella. Kypsennä ja tarjoa tomaattikastikkeen kanssa.

Mämmi

Puolukat toimivat yhdessä mämmin kanssa. Valmista mämmi-puolukkajäädykettä tai -jäätelöä sekoittamalla sokeroitu puolukkasurvos ja mämmi jäätelöön tai jäädykepohjaan.
Mausta mämmi lisäämällä mämmikulhoon pähkinärouhetta, hedelmämarmeladia tai -hilloa, tuoretta mangoa ja kiiviä. Viimeistele annos vaniljakiisselillä tai nokareella kermavaahtoa.
Mämmistä syntyy myös loistava, maltaisen makea kastike liharuoalle. Mausta mämmillä perinteinen kermakastike ja tarjoa sitä pääsiäisenä karitsan- tai lampaanlihan kanssa.

Raejuusto

Tuo raejuustokastikkeeseen italialaista makumaailmaa maustamalla raejuusto valmiilla pestokastikkeella. Lisää pestoista raejuustoa esimerkiksi linjaston ruokaisaan, kasvispohjaiseen pastasalaattiin.
Kokeile raejuuston ja kermaviilin yhdistelmää täyteläisempänä salaattikastikkeena. Soseuta ne ja mausta tuoreilla yrteillä, kuten persiljalla tai tillillä. Lisää vielä ripaus suolaa ja mustapippuria.
Raejuusto kestää hyvin säilyttämistä ja siksi se on mainio lisä take away -salaatteihin. Valuta raejuuston päälle maustettua oliiviöljyä tai chilipohjaista mausteseosta ja sekoita hyvin.

Rakuuna

Rakuuna tuo kutkuttavaa lisämakua alkoholipitoisiin juomasekoituksiin, kuten gin toniciin. Se maustaa myös trendikkäitä itsevalmistettuja limonadeja sitrushedelmien ja marjojen makuparina. Voit myös lisätä hienonnettua rakuunaa aioliin tai pestoon ja tarjoilla sitä voileipien välissä tai grillattujen vihannesten dippinä. Kokeile myös yllättää asiakkaasi raikkaalla rakuunajäätelöllä tai -sorbetilla.

Turkkilainen jogurtti

Valmista jogurtista trendikkäitä pakastejogurttipaloja. Levitä hunajalla makeutettua jogurttia uunipellille ja ripottele päälle hienonnettuja pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja marjoja. Valuta päälle vielä sulatettua tummaa suklaata, peitä ja pakasta. Leikkaa pakastetusta levystä suorakaiteen muotoisia paloja ja kietaise palojen toinen pää voipaperiin. Voit myös surauttaa jogurtista, hedelmistä, pinaatista ja mantelimaidosta raikkaan, vihreän jogurttismoothien.


Kaikki hyvikistä

Hyvikki on materiaalitehokkuutta, eli sitä, että keittiöissä pyritään ajattelemaan ja toimimaan mahdollisimman fiksusti huomioimalla sekä raaka-aineet, ihmiset että käytettävät laitteet. Tällöin työtä tehdään mahdollisimman kustannustehokkaasti ja samalla hävikkiä ennaltaehkäisten.


Verkkokaupat

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.

VALO Tilauspalvelu™

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Valio Aimo asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search