Siirry sisältöön
Luettavaa tuotteista

Välipalat valtaavat tilaa ruokavaliossa

Välipalat valtaavat tilaa ruokavaliossa

Arjessa riennetään nykyään tapaamisesta toiseen, töistä tai koulusta suoraan harrastuksiin, ja siinä välissä syödään välipaloja jopa lämpimien aterioiden sijaan. Valmis välipala auttaa paikkaamaan monelle tutun, arkisen tilanteen, kun on kiire ja nälkä samaan aikaan. Välipalojen raivatessa tilaa ruokavaliossa, on niiden sisältöön kiinnitettävä huomiota.

Kiireinen arki muuttaa ruokailutottumuksia

Järkevästi ajoitetut ateriat ja säännöllinen ateriarytmi auttavat jaksamaan arjen puurtamisessa ja vapaa-ajan harrastuksissa. Nälkä pysyy kurissa parhaiten, kun syö pieniä aterioita ja välipaloja viidestä kuuteen kertaa päivässä eli noin 3–4 tunnin välein. Tapamme syödä on muuttunut arjen kiireessä. Lounas voidaan syödä lennossa, ja töistä ei välttämättä suunnatakaan kotiin laittamaan ruokaa vaan suoraan harrastusten pariin. Kello viiden päivällinen koko perheen voimin ei enää mahdu kaikkien aikatauluun. Välipalavalinnoilla on näin entistä suurempi merkitys ihmisten ruokavaliossa.

Välipala on parhaimmillaan kuin pienoisateria

Valmiissa välipaloissa tai välipalakokonaisuuksissa kannattaa kiinnittää huomiota monipuolisuuteen. Välipalaan olisi hyvä kuulua kasviksia, hedelmiä tai marjoja, runsaskuituisia viljatuotteita, laadukkaita proteiineja esimerkiksi maitotuotteista sekä hyvää rasvaa esimerkiksi leipärasvasta tai siemenistä ja pähkinöistä.

Fiksuja välipalavalintoja

Jogurtti on monen suosikkivalinta välipalaksi. Valio on viime vuosien aikana vastannut kuluttajien toiveisiin vähempisokerisista jogurteista. Vähittäiskauppa- ja suurkeittiövalikoimista löytyykin noin 60 jogurttia, joissa on vähemmän lisättyä sokeria. Esimerkiksi kaikissa Valiojogurtti®-tuotteissa on 30 % ja Valio Eila® -perusjogurteissa 35 % vähemmän lisättyä sokeria kuin tavanomaisissa markkinoilla olevissa maustetuissa jogurteissa. Maitopohjaisista välipaloista on myös valittavissa monia sokeroimattomia ja maustamattomia vaihtoehtoja. Maustamattomista rahkoista ja jogurteista saa asiakkaille tarjottua itse maustettavan välipalan esimerkiksi Valio Rahkabaarin muodossa. Myös suolan saantiin kannattaa kiinnittää huomiota. Voileipiin sopii salaattien ja vihannesten lisäksi esimerkiksi vähempisuolainen Valio Polar 15%, jossa on edelleen vahvasti makua vaikka suolaa juustossa on vain 0,6 %.

Valmis välipala on kiireisen valinta

Nopea ja kätevästi nautittava välipala on hyvä lisä päivän aterioihin erityisesti arjen kiireissä. Valmis tuote tai välipalakokonaisuus on helppo nauttia, kun nälkä iskee tai ottaa tarvittaessa mukaan. Välipalat ovat useimmille meistä tärkeä osa tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota ja terveellistä elämäntapaa.

Search